Esko Nikkilä palkinto Professori Leif Groopille
Esko Nikkilä -palkinto myönnetään joka toinen vuosi kansainvälisesti tunnetulle sisätautialan tutkijalle. Palkinnonsaajan valitsee Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin, Suomen Sisätautilääkärien Yhdistyksen ja Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan nimeämä toimikunta.
Tänä vuonna Esko Nikkilä -palkinnon sai suomalaissyntyinen tutkija, professori Leif Groop Lundin yliopistosta. Hänen palkintoesitelmänsä käsitteli tyypin 2 diabetekselle altistavia perintötekijöitä.
Professori Groop valmistui sisätautien erikoislääkäriksi vuonna 1980 ja endokrinologian erikoislääkäriksi vuonna 1991. Hän on puolustanut väitöskirjaansa sekä Bernin että Helsingin yliopistossa. Vuosina 1984-86 hän oli post doc -tutkijana Yalen yliopistossa Yhdysvalloissa. Vuodesta 1993 lähtien hän on toiminut endokrinologian professorina Lundin yliopistossa Ruotsissa.
Professori Groopin tutkimus on tuottanut lukuisia merkittäviä havaintoja erityisesti tyypin 2 diabeteksen periytyvyyteen liittyvissä asioissa. Esimerkkinä viime vuoden lopulla ilmestynyt merkittävin tyypin 2 periytyvyyttä selvittänyt tutkimus, joka julkaistiin maailman arvostetuimmassa lääketieteellisessä aikausilehdessä, Sciencessa. Tutkimuksessa kuvattiin toistaiseksi parhaiten tunnetut diabetekselle altistavat geenit.
Professori Groop on monien tieteellisten lehtien toimituskunnissa sekä saanut monia kansainvälisiä tiedepalkintoja, mm. Euroopan Diabetesyhdistyksen merkittävimmän tutkimuspalkinnon (Claude Bernard Award).