Hyvä SSLY:n jäsen, vuosi 2008 on loppumaisillaan ja on aika kerrata mennyttä ja katsoa tulevaa, josta myös aloitan.
Vuosikokous järjestetään pe 6.2.2009 aiemmasta poiketen yksipäiväisenä tapahtumana tieteellisen ohjelman alkaessa heti perjantaiaamusta jatkuen illansuuhun ja varsinainen vuosikokous on ennen illalliselle siirtymistä. Olemme tässä kuunnelleet tarkasti jäsenistön palautetta, jossa tämän kaltaista järjestelyä toivottiin. Vuoden 2009 päätukijamme Novartis järjestää kuitenkin 5.2. torstai-iltana presymposiumin, jonka ohjelma on nähtävissä erillisenä linkkinä www.ssly.fi>kokoukset>vuosikokous2009. Ilmoittautuminen molempiin kokouksiin käy samalla lomakkeella.
Yhdistys jakaa helmikuun vuosikokouksessaan Pro Medicina Interna tunnustuksen, johon ehtii vielä tekemään ehdotuksia. Ehdotukset perusteluineen tulee lähettää tämän vuoden loppuun mennessä allekirjoittaneelle.
Kevätkokous järjestetään Levillä hotelli Hullu Porossa parhaaseen hiihtoaikaan 26.-28.3.2009 yhteiskokouksena Suomen Neurologisen yhdistyksen kanssa. Lapin lennot ovat kovin varattuja ja suosittelen että teet matkajärjestelysi mahdollisimman nopeasti, jotta saat juuri haluamasi lennot. Kokemuksen mukaan osallistujilla on varsin erilaisia tarpeita matkajärjestelyissä, minkä matkajärjestelyistä kukin osallistuja vastaa itse. Hotelli Hullu Porossa on SSLYn kiintiössä lähinnä kahden hengen huoneita ja kannattaakin jakaa huonekustannukset, jos vain mahdollista. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu www.ssly.fi>kokoukset>kevätkokous2009. Tukijanamme kevätkokouksessa on Boehringer-Ingelheim.
Sitten menneseen...
Syksyllä järjestimme perinteiseen tapaan kaksi kokousta - syyskokouksen ja Sisätautilääkäripäivät.
Syyskokoukseen Ouluun prof. Antero Kesäniemi oli rakentanut erinomaisen käytännönläheisen ohjelman kardiologian, endokrinologian ja infektiotautien ympärille. Kokous sai erittäin hyvän palautteen ja esitykset ovat katseltavissa jäsentunnuksilla sivuillamme. Suurkiitos Anterolle ja kaikille puhujille! Syyskokous päätti myös kaksivuotisen päätukijamme sanofi-aventiksen kauden ja sihteerinä haluan lausua erityiset kiitokset saumattomasti sujuneesta yhteistyöstä tänä aikana.
Sisätautilääkäripäivät, jonka yhdistys hoitaa täysin omin voimin, järjestettiin tänä vuonna Biomedicumissa Helsingissä. Lauantaiaamun sähkökatkos aiheutti sihteerille (ja varmasti muutamalle muullekin) sydämentykytyksiä ja jouduimme tekemään hematologiasessioon hätäjärjestelyjä. Kaikki sujui kuitenkin talkoohengellä ja kokonaisuudessaan kokous onnistui hienosti. Kiitokset luennoitsijoille, puheenjohtajille sekä tukjíjoillemme, jotka Sisätautilääkäripäivillä olivat sanofi-aventis, Novartis, Servier, Lilly, Astra-Zeneca, sekä GSK. Sisätautilääkäripäivät järjestetään Biomedicumissa myös ensi vuonna.
Yhdistyksen jäsenmäärä on hyvässä kasvussa ja kahden vuoden aikana olemme saaneet lähes 100 uutta jäsentä. Toivomme uusia jäseniä, joten muistuttakaa kollegoillenne yhdistyksestämme ja toimikaa suosittelijoina. Jäsenanomus löytyy kotisivuiltamme.
Vaikka tulen lähettämään jokusen tiedotteen vielä ennen vuosikokousta, tämä jäsenkirje on kauteni viimeinen ja haluan kiittää kaikkia jäseniä unohtumattomasta kokemuksesta.
Rauhallista Joulua - toivottavasti tapaamme viimeistään vuosikokouksessa helmikuun alussa.

Antti Virkamäki, sihteeri