SSLY:n 80. vuosikokous pidettiin Helsingissä Scandic Continentalissa perjantaina 4.2.2010. Kokouksessa oli noin 200 osallistujaa. Luentojen aiheina olivat liikunnan ja ravitsemuksen terveysvaikutukset, verisuonisairauksien riskitekijät ja hoito sekä mainio yleiskatsaus bakteriologian ajankohtaisista aiheista. Kokouksen tukijana oli Orion.
Vuosikokouksessa hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin professori Ilkka Pörsti Tampereelta. Uusiksi hallituksen jäseniksi tulivat professori Kimmo Kontula Helsingistä ja kardiologi Pirjo Mustonen Jyväskylästä. Pitkäaikaisen hallitustaipaleen päättivät Matti Välimäki ja Ritva Kauppinen-Mäkelin, joille molemmille suuri kiitos arvokkaasta työstä yhdistyksen ja suomalaisen sisätautilääkärikunnan hyväksi. Kokouksessa vahvistettiin myös vuoden 2011 toimintasuunnitelma ja jäsenmaksu, joka on tänäkin vuonna 40 euroa.
Kevätkokous järjestettiin Ylläksellä 31.3.-2.4.2011. Ensimmäistä kertaa useaan vuoteen järjestimme kokouksen omin voimin ilman toista erikoisalayhdistystä. Kokouksessa yhteistyökumppanina oli Novartis. Osallistujia oli 75, mikä oli selvästi yli ennakko-odotusten. Kokousohjelmaa pidettiin erittäin onnistuneena, ja luentojen yhteydessä käyty keskustelu oli vilkasta sekä antoisaa. Ensi vuonna kevätkokous järjestetään 29.3-31.3.2012 Levillä.
Erikoistuvien lääkärien päivät järjestetään Hotelli Vantaassa 20.-21.5. Ohjelmassa on käytännönläheiset sessiot hematologiasta, gastroenterologiasta ja kardiologiasta. Tarkempi ohjelma sekä linkki ilmoittautumislomakkeeseen löytyvät täältä. Kokouspaikka on lähellä sekä lentokenttää että päärataa, mikä mahdollistaa monille osallistumisen myös työpäivän jälkeen.
Syyskokous on tänä vuonna perjantaina 2.9. Turun Mauno Koivisto -keskuksessa. Kokousohjelma on jo lähes valmis ja se julkaistaan koulutussivulla vielä tämän kevään aikana.
Sisätautilääkäripäivät pidetään 25.11. Helsingin Biomedicumissa. Ohjelmassa tulee olemaan mielenkiintoisia esityksiä hematologian, kardiologian, infektiosairauksien ja endokrinologian alueilta. Koulutusta edeltävänä iltana on kokouksen päätukijan Bayerin järjestämä presymposium.
Koulutuskalenterista löytyy tietoja myös muiden yhdistysten järjestämistä koulutuksista. Esimerkiksi syyskuussa järjestetään Porvoossa kansainavälinen Paavo Nurmi -symposium, jossa on erittäin korkeatasoinen verenpaineohjelma. Lokakuussa on NordSync, 1. pohjoismainen synkopekokous Malmössa.
Muistattehan päivittää osoite- ja sähköpostitietonne yhdistyksen kotisivuilla, jotta saatte varmasti kaikki yhdistyksen tiedotteet joko sähköpostilla tai postitse.
Sami Mustajoki
SSLY:n sihteeri