SSLY uusinut kotisivustonsa

SSLY päätti syyskuussa siirtyä harppauksen eteenpäin jäsentiedottamisessaan uusimalla sivustonsa. Sivustot on toimittanut verkkopalveluihin erikoistunut Evianet Solutions Oy, joka teki työn varsin nopealla aikataululla kahdessa kuukaudessa. Sivustot julkistettiin Sisätautilääkärien päivien yhteydessä 30.11.2007. Sivustojen ulkoilmettä on muutettu graafisemmaksi ja sivut on jaettu kolmeen osioon.

Kaikille näkyvä osio ei vaadi kirjautumista ja kertoo yhdistyksen toiminnasta yleisellä tasolla. Yleisessä osassa voi myös tutustua tulevien kokousten ohjelmaan. Ohjelmat ja ilmoittautumislomakkeet kokouskohtaisesti on sijoitettu helppoon taulukkoon, jossa SSLYn vuosittaiset viisi koulutustapahtumaa voi nähdä kahden aktiivisen vuoden ajalta.

Kaikki yhdistyksen jäsenet saavat sähköpostiinsa henkilökohtaiset tunnukset ja salasanat, joilla käyttäjät tunnistetaan ja sivujen jäsenpalvelut aukeavat. Jäsenet pääsevät tarkemmin tutustumaan esityksiin helppokäyttöisten linkkien kautta. Jäsenkirjeet ja muu jäsentiedotus näkyy vain jäsenille.

Omien tietojen päivitys käy nyt helposti muuttamalla henkilökohtaista profiilia itse. Profiilissa voi määrittää muuttuneet postiosoite tai sähköpostiosoitetiedot. Erikoisalakiinnostuksen ilmoittaminen on mahdollista ja vapaaehtoista. Sivustojen kautta voidaan välittää tietoa esimerkiksi oman alan työmahdollisuuksista jos tätä haluaa käyttää hyväkseen.

Hallituksen työskentelyyn on luotu portaalityökalu, joka helpottaa yhdistyksen toimintaan liittyvää hallintoa ja voimme keskittyä jäsentemme palvelemiseen.

Tutustukaa kotisivuihimme ja antakaa palautetta ja kehittämisideoita. Sivuston aktiivinen kehittämisvaihe on vuoden 2008 aikana.