Suomen sisätautilääkärien yhdistys (SSLY) ry. on myöntänyt professori Raimo Kettuselle Pro Medicina Interna -palkinnon tunnustukseksi merkittävästä toiminnasta sisätautien alalla.
Raimo Kettunen on syntynyt 16.4.1946 Sonkajärvellä ja suorittanut ylioppilastutkinnon vuonna 1966 Kajaanissa. Kettunen on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1974 Helsingin yliopistosta sekä lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi vuonna 1986 Oulun yliopistosta. Hän on Oulun yliopiston fysiologian dosentti vuodesta 1987 ja Kuopion yliopiston kardiologian dosentti vuodesta 1993.
Raimo Kettunen toimi ensimmäisenä osastonylilääkärinä Kuopion yliopistollisen keskussairaalan kardiologian yksikössä. Vuodesta 2001 lähtien hän on vastannut sisätautien klinikan toiminnasta ja toiminut konservatiivisen blokin johtajana Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Suomen tasavallan presidentti myönsi Raimo Kettuselle professorin arvonimen vuonna 2008.
SSLY:n hallitus toteaa palkintoperusteluissaan, että Raimo Kettusen sisätautilääkärin ura on ollut monin tavoin poikkeuksellinen. Jo väitöskirjan aihe, perusfysiologia verenkierron tutkimuksessa, oli ainutlaatuinen lähtökohta käytännön kliiniselle lääkärille. Tämän kokeellisen tutkimustyövaiheen jälkeen hän erikoistui sekä sisätautien että kardiologian erikoislääkäriksi Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa.
Uransa aikana hän on ollut kolmen eri yliopistosairaalan palveluksessa, lopulta ison sairaanhoitopiirin sisätautien ylilääkärinä. Tänä aikana hän on solminut poikkeuksellisen hyvät ja laajat yhteydet kardiologian ja sisätautien erikoisalojen huippuosaajiin ja on pystynyt soveltamaan nämä opit käytännön sisätautien hoitoon oman sairaanhoitopiirinsä alueella.
Raimo Kettunen on ollut valtakunnallisesti vireä ja aktiivinen keskustelija ja mielipiteenmuokkaaja vuosikausia. Hänet on kutsuttu Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ja Rohdon asiantuntijalääkäriksi. Hän on ollut lukuisten väitöskirjojen esitarkastajana ja vastaväittäjänä, ja hänellä on edelleen useita tieteellisiä projekteja. Potilaat tuntevat Raimo Kettusen luotettavana "vanhan ajan" sisätautilääkärinä.